Hyvän Tuulen Tarinat alkavat

Hyvän Tuulen Tarinat aloittaa uuden sarjan tarinoita Puodin arjesta. Kerron tarinoissa Puodin uutuuksista, annan tuotteiden käyttövinkkejä, sisustusideoita ja avaan myös tarinoita tavarantoimittajistamme. Otan myös mielelläni vastaan toiveita eli kerro rohkeasti jos haluaisit kuulla tarkemmin jostain tietystä aiheesta! 

Vuosi 2024 on lähtenyt Puodissa vauhdikkaasti käyntiin ja laskin juuri että uutuustuotteita olen ehtinyt avata verkkokauppaan jo reilusti yli 300 kpl tammi-helmikuun aikana! 

Talolyhdyt ovat olleet edelleen suosituin tuoteryhmämme! Onkin ollut mahtavaa löytää uusia talolyhtymalleja jo kymmeniä erilaisia valikoimaa piristämään. Talolyhdyt on nyt myös kerätty ihan omaan tuoteryhmäänsä ja löydät sieltä tällä hetkellä yli 60 erilaista talolyhtyä! Taloruukut ovat myös ihastuttaneet, todella kiva idea kun keraaminen talo ei olekaan lyhty vaan voit istuttaa siihen pienen kukkasen. Onnellisten kylä -taloruukku on ehdottomasti oma uusi suosikkini.

Pääsiäinen saapuu tänä vuonna normaalia aikaisemmin kun pyhiä vietetään jo maaliskuun lopussa. Monet pääsiäisen tuotteista seilaavat vielä valtamerillä matkalla Suomeen mutta onneksi monta pupua on jo päässyt perillekin. Tuoteryhmään Pääsiäinen olen kerännyt söpöjä koristeita ja muuta kivaa pääsiäiseen ja kevääseen. Mitäs tykkäät uusista keväisistä ankkakoristeistamme

Tuotteiden videointi on myös tämän kevään puuhaa Puodilla ja pääset jo kurkkaamaan tuotoksia kuningashiirellä ja uusimmilla ankkakoristeilla. Kerrothan jos kaipaat jostain tietystä Puodin tuotteesta videota. Olen ajatellut että erityisesti tekokukat ovat seuraava tuoteryhmä josta kuvaan videoita niin kukan laadusta ja väristä saa entistä paremman kuvan kuin vain yhdestä tavallisesta kuvasta valkoisella pohjalla.

Ihanaa kevään odotusta!
Terkuin, kauppiaasi Piia

Takaisin